Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2023.

Madam ja syvä kunnioitus

Kuva
Madam on yrittänyt paastota ja onnistunut siinä hyvin, kun ollut kotiympyröissä. Eilen vielä onnistui, kun Madam teki katselmuksen 5 ison Supermarketin kesken jalkaisin. Eilen myöskään ei ollut lämpötila näin korkea, kun tänään Maanantaina. Madamen katselmus Supermarketteihin oli kiinnostava. Mukaan ostoksia löytyi, joka kaupasta. Mikään näistä 5 kaupasta ei ollut halpa. Mut mikään näistä ei ollut myöskään erityisen kalliskaan jos vertaa näiden Superkattien kesken. Kasseihin päätyi erilaisia juustoja ja leipiä. Samoin erilaisia siivousaineita. Jos Madam, vaikka intoutuisi siivoamaan. Ei ainakaan ole nyt aineista kiinni. Vedestä kylläkin. Tänään myös ollut illasta ongelmaa sähköjen kanssa. Ovat räpsyneet ajoittain pois päältä. Onneksi katkokset eivät ole olleet pitkiä. Madam mikä rakastaa hyviä juustoja ja viinejä ei olekkaan tänä vuonna ostanut Gambiassa juustoja. Eilen tuli ostettua Marokkolaista sulate juustoa, Espanjalaista Emmentaalia ja Goudaa. Sekä Libanonilaista Feta juustoa.

Madam on yksin viikonlopun

Kuva
Madam viettää viikonlopun Oliwerin ja Maxin kanssa. Musa lähti viemään potilasta Senegaliin. Madam suunnisti päikkäreiden jälkeen paikallis Ikeaan tutkimaan aarteita. Paikallis Ikea on jättisuuri 2 kerroksinen kirpputori. Tavarat tulevat konteissa Hollannista. Paljon mukana kuolinpesiä. Liikkeen nimi on oikeasti Amsterdam. Osoitekkin on Amsterdam risteys jos, vaikka haluais sinne taksilla pyyhkäistä. Madam meni kävellen mennen tullen ja käyttää nimeä paikallis Ikea. Hinnat ovat sielläkin noussut valtavasti. Käydä siellä kuitenkin täytyy aina välillä. Tänään Madam löysi vain 2 purkkia yhteen projektiinsa ja 5 jälkiruokalusikkaa. Salaattia tuli myös mukaan melkein naapurista. Päivän ostokset maksoivat yhteensä 1.80€ Madam ihmettelee itsekkin, ettei löytänyt mitään erityisen kivaa. Hiukan piti tinkiä kuitenkin tuolin pehmusteita ulkomyymälässä, mut ei päästy Madamen hintaan niin saivat jäädä ostamatta. Eilinen Iftar ateria oli niin taas hyvä. Tarjoittimen kokoinen annos tuli vain Mad

Madam ja Ramada 1444

Kuva
Ramadan alkoi. Ramada on Muslimien pyhä paastokuukausi. Muslimit paastoavat auringon noususta auringon laskuun. Ramada on paljon muutakin, kuin vaan pelkkä paasto. Ramada on itsetutkiskelun ja itsehillinnän aikaa. Ramada tarkoittaa myös puhdistautumista. Auringon laskiessa ihmiset rukoilevat ensin, jonka jälkeen Iftar päivän ensimmäinen ateria perheen kesken. Ateria aloitetaan yleisemmin taateleilla ja erittäin makealla teellä. Madam ei ole muslimi, mutta kunnioittaa paastoa ja ei syö päivällä. Madam kuitenkin juo vettä. Gambia on hieno maa, kun täällä voi sijaita kaikenlaiset eri uskontojen rakennukset samalla kadulla. Lapset voivat myös käydä kouluja eri uskontokuntien ylläpitämisestä huolimatta. Madam toivoo, että näin olisi myös jatkossakin. Ihmiset voidaan haudata samaan hautausmaahan. Koska Ramadan perustuu Islamilaiseen kuukalenteriin, sen päivämäärät vaihtelevat vuodesta toiseen. Ramadanin aikana säännölliset rukoukset ja koraanin tutkistelu ovat erittäin tärkeätä. Hyvänteke

Madam kävi ennakkoon äänestämässä

Kuva
Madam on niin tyytyväinen, kun pääsi äänestämään. Ennakkoäänestys järjestettiin ensimmäistä kertaa Gambiassa. Paikkakin oli Madamelle tuttu Coco Ocean Hotelli. Oli erittäin mukava ja valaiseva keskustelu Suurlähetys työntekijän kanssa. Nyt tarvii toivoa, et saamme ennakkoäänestää myös ensi Tammikuussa täällä Gambiassa Pressan vaaleissa. Suomen Suurlähetys on vielä Nigeriasssa, ehkä jo ensi vuonna Senegalissa. Madam poikkesi Sanchban uudessa mini marketissa. Minimarketti olikin normaalia isompi, siisti ja hyvät valikoimat. Suuri yllätys oli iso alkoholi valikoima. Sanchabassa ei ole ollut ennen ollenkaan paikkaa josta ostaa viini tai muitakaan alkoli juomia. Nyt on kävelymatkan päässä Madamella oma ostari. Löytyy pankki, leipomo, rautakauppa ja nyt vielä hyvä minimarketti mistä saa viinit ja koiran nappulat. Ja mikä hienointa kaikissa on todellakin hyvä palvelu. Kiirettä on pitänyt. Saatiin juuri valmiiksi Madamen ja Musan unelmatontin aitaus. Madame iloitsee Kartongin tontin 24

Madam ja hiukan verhoja

Kuva
Tällä viikolla ollut jo yli 14 astetta viileämpää, kuin toissa viikolla. Nyt on ollut myös pilvisiä aamuja. Madam herää yleensä auringon kanssa yhtä aikaa. Aurinko antaa energiaa ja voimaa Madamelle. Musa ei pidä kirkkaasta auringon paisteesta. Sen takia hän onkin jo toista vuotta pyytänyt, et kaikkiin ikkunoihin laitetaan verhot. Madam on tähän mennessä suostunut laittamaan vaan alakerran ulko-oveen kapan ja yhden sivuverhon. Ensi viikolla alkaa Ramada. Sitä silmällä pitäen ja sen päätösjuhlia varten Gambialaiset tekevät kaikenlaisia järjestelyitä. Meillekkin metallimies kävi poraamassa tekemiensä verhotankojen pidikkeet paikoilleensa. Nyt on meidän yläkerran makuuhuoneessa kolmesta ikkunasta yhdessä on yksi sivuverho, jonka Madam noustessaan voi vetää ikkunan eteen, et Musan silmään ei paista aurinko ja hän voi jatkaa uniaan. Alakertaan Madam asensi kaksi verhoa. ikkunoita alhaalla on kahdeksan. Verhot alakertaan matkasivat laivakontissa Hyvinkään Viinitilalta. Parisuhteessa täytyy

Madam ja allaspäivä

Kuva
Madam on kovasti taas raatanut. Oikeasti vain peppulihakset ovat kasvaneet tai ainakin puutuneet. Gambian virastoissa asioiminen on aikaa vievää puuhaa. Ja vielä oikean viraston löytäminen on haastavaa. Ei todellakaan voi käyttää google mapsia tähän touhuun. Alkuvuodesta maksettiin kodin tontti ja kiinteistövero. Nyt käytiin maksamassa pelkästään Kartongin tonttien veroja. Tai siis oltaisiin maksettu jos olis virastossa sähköä ja nettiä. Tämä sama ongelma on myös Gambian sairaaloissa. Tällä viikolla Musa todisti isossa sairaalassa sähkökatkon aikana, et generaattoristakin loppui leikkauksen aikana polttoaine. Onneksi sairaalassa oli mies saattajana jolla oli autossa 20 litran kanisteri polttoainetta ja hän juoksi autosta hakemaan kanisterin. Kerrottaneen vielä, et mies ei tuntenut leikkauksessa olevaa potilasta! Vihdoin virastossa toimi netti yhteys ja sähkö. Saatiin kaikkiin Kartongin tonttipapereihin hienot printatut omilla nimillämme olevat kuitit. Tunti meni siihenkin odottamisee

Madam ja yllätys jalkahoito rannalla.

Kuva
Viikonloppu vierähti niin nopeasti taas. On kiva, kun ei enään tarvitse puhua nenäänsä ja yskiä klima lönttejä. Parasta on kuitenkin, Madamen ei tarvitse syödä enään lääkkeitä. Madamen risteyksessä on uusi apteekki ja siellä on kyllä huippu mies Farmaseutti. Farmaseutti jolla on tietotaitoa ja hyvät lääkkeet. Ihailen hänen palvelualttiuttaan ja omistautumista lääke ja terveydenhoitoon. Hän on vielä Gambialainen. Sekään ei ole itsestään selvyys tässä maassa. Nyt ei tarvitse kipeänä matkustaa Kairaballe apteekkiin. Madam ja Musa kävivät katsomassa, kuinka unelma tontilla raivaus sujuu. Hyvin oli sujunut ja kaikki palmut olivat pystyssä. Hiukan katsottiin myös uusia tontteja Gunjurin sisällä olevasta kylästä, joka oli nimeltään Berendig. Madamea ei sytyttänyt siellä, vaikka kylän tie oli ällistyttävän hieno ja leveä keskellä puskaa. Sunnuntai aamupäivän Madam opiskeli taas Pappojen Grynder Akatemiassa. Opiskelu on todella intensiivistä. Opiskelukieli on Mandinka. Eilen tuli myös toist