Tekstit

Madam ja kaalinpää

Kuva
Madam sai kaalinpään Ramadan lahjaksi. Oliwer ja Max saivat pieniä savustettuja kaloja. Madam katseli kaksi päivää kaalinpäätä pöydällä. Siitä ei se itsekkeen muuttunut kaalikääryleiksi, vaikka Madam sitä kuinka tuijotti. Lopulta Madam päätyi lammaskaaliin. Madam lähti kuntosalin jälkeen katsomaan löytyisikö lammasta. Lammasta ei löytynyt. Olisi pitänyt lähteä taksilla supermarkettiin Palma Riman risteykseen. Liian pitkällä ja liian kallista. Aikaa menisi älyttömästi remontissa olevan moottoritien kanssa. Madam löysi kylläkin lasten uimaliivin. Aidon Speedon ja tingattuna naurettavaan hintaan. Madamen kuitenkin teki mieli lammaskaalia ja rupesi miettimään millä sen lampaan voisi korvata. Niinpä Madam marssi uimaliivin kanssa torin kulmaan ja alkoi juttelemaan Arabimiehen kanssa. Mies oli ensin hiukan varautunut, kun Madam silmäili kadunkulmassa pyykkinarulla roikkuvaa vuohenpotkaa. Kylkiluita oli rivissä huteralla pöydällä. Pöydällä oli myös vaakakin. Tälläistä myyntikojua Madam ei o

Madam ja Ramadan Mubarak

Kuva
Tämän vuoden Ramadasta on yli puolet kulunut. Madam ei enään paastoa, kun Chrohnin tauti ei siitä tykännyt. Madam syö päivällä hedelmiä ja juo vettä. Madam ei kuitenkaan syö tai juo kadulla. Keskipäivällä ei olekkaan Ramadan aikaan niin paljon ruokien myyjiä, kuin normaalisti. Madam ja Musa kävi Kartongissa. Madamen oli pakko päästä paikanpäälle mittaamaan Unelma-Talonsa pohja. Madam on tämänkin talon piirtänyt itse. Talo on vaan piirretty paljon aikaisemmin, kuin tontti on ostettu. Ja niin siinä kävi, et tontilta on kaadettava kolme palmua talon tieltä. Onneksi tontille jää vielä 18 palmua. Ramadan Kareem!

Madam ei ole Fatumata

Kuva
Madam menetkö torille? Juuh. Näin kysyi kodintarvike myyjä aamulla ajaessaan pyörällä ohi. Hienoa Madam, annan sulle uuden nimen Fatumata. Madam ei ole Fatumata. Eikä myöskään tarvitse uutta nimeä. Kodintarvikemyyjän kysymys juonsi siitä, et yleensä kotiapulainen menee torille tinkaamaan päivän vihannekset ja tapaamaan muita kotiapulaisia. Madamella ei ole kotiapulaista. Ja siihen on monta syytä. Madam on köyhä. Meillä asuu Oliwer ja Max. Madam haluaa kulkea välillä nakkena kahta kerrosta edestakaisin. Edellinen kotiapulainen Simo myi Musan pieneksi käyneen bisnespuvun ja Madamen sauvasekoittimen. Häipyi laittomalle backway matkalle ja upposi Atlantin aaltoihin. Madam rakastaa toreja ja tinkaamista. Tänään iltapäivästä Madam pyyhälsi kauneus salonkiin manikyyriin, kun eilinen sitrushedelmien siementen istutus tuhosi loputkin kynsilakat. Meidän koko katu on remontissa ja poissa paikoittain käytöstä. Madam joutui uudessa mekossaan kiemurtelemaan kaivausten välissä. Naisten puutarhan ko

Madam ja elämän rikkaus

Kuva
Raha ei tee elämästä yksistään rikasta. Rikkaus tulee sydämestä ja onnillisuudesta. Elämän rikkaus tulee tulee rinnalla kulkevista lähimmäisistä. Madam koki sellaisen tunnekuohun, kun näki ensimmäistä kertaa unelma tontillaan auringonlaskun. Vain Madam ja elämän rikkaus. Hetkeä myöhemmin Musa saapui moottoripyörä taksilla tontin portille. Pian onkin täydellinen pimeys ja tuhannet tähdet taivaalla tuikkimassa. Tätä kaikkea kauneutta taivaalla Madam ei näe kaupunki kodissa. Hiljaisuus on ympärillä on lähes maagista. Musa rupeaa grillaamaan itselleen ja Madamelle iltapalaksi kaloja. Mausteena vaan suola, pippuri ja tuore sitruuna. Musa tarvitsee kalojen kanssa Tapalapa patonkia. Madam haluaa vaan, et Musa perkaa Madamelle kalat lautaselle valmiiksi. Tätä tunnetta Madam vaalii ikuisesti. Meidän työmieskin tulee paikalle taskulampun valossa iltapalalle. Madam siirtyy jo puutarhamökin sisälle. Pian Madam putoaakin täydellisen päivän siivittämänä höyhensaarille. Uusi päivä onkin taas Mada

Madam ja voihan paska

Kuva
Madam haluaisi vain kirjoittaa kivoja ja hauskoja tekstejä, mut eihän elämä mene niin. Musa hyvästeli Perjantaina pääkaupungin ruumishuoneella ystävänsä, joka kamppaili pitkään sairauttaansa vastaan. Lauantai aamuna Musa lähti koti kyläänsä juhlavaatteet yllä saattamaan ystävänsä hautaan. Hautajaiset tapahtuvat yleensä kello kahden rukouksen jälkeen. Samoihin hautajaisiin kiirehtivät myös iltapäivällä myös kuusi henkilöä maasturilla. Nelivedon rengas puhkesi, auto kieri holtittomasti pusikkoon tieltä. Neljä matkustajaa kuoli välittömästi ja yksi vielä sairaalassa. Samassa kohtaa tietä on kuollut ennenkin yllättäessä auto onnettomuudessa. Madam sanoo voihan paska. Nämä hautajais vieraat eivät olisi ansainneet tälläistä loppua. Elämä ei ole oikeuden mukainen tai mitenkään helppo kenellekkään.

Madam osaa jo hiukan jakaa vastuuta

Kuva
Madamen ei tarvitse jokaisen rakennusharkon valmistumista enään valvoa. Musa pelottelee työmiehiä. Jos ei harkoista tule vahvoja Madam ei maksa mitään. Yhdestä valmiista rakennusharkosta saa työmies 8 senttiä. Tällä viikolla voimakas " hiekkamyrsky" Saharasta on antanut oman haasteensa harkkojen tekoon. Harkkoja pitää kastella, etteivät pääse kuivumaan liian nopeasti. Jos näin käy niistä tulee keksejä ja Madam ei maksa kekseistä. Tänne tontin toiseen päähän nousee tulevaisuudessa Madamen Unelma-talo. Silloin Madam kylläkin vahtii koko rakennus vaiheen haukkana. Madamen työmiehet eivät ole koskaan rakentaneet Marokkolais tyylistä taloa Riadilla. On se Madamellekkin ensimmäinen kerta. Madamelle tehtiin eilen ulkovessaa puutarhamökin viereen. Kuvat tulivat Madamen puhelimeen, kuinka homma etenee. Madame sai keskittyä Serrekundassa löytöjen tekemiseen. Tähän kankaaseen piti löytää toista tilkkutäkin näköistä kangasta. Madamella on tästäkin kankaasta selvä visio päässään. Babuc

Madam ja juhlaviikko

Kuva
Madame, kun on niin näppärä. Madame toteuttaa kokonaisen juhlaviikon kerralla. Kaikki vuoden tärkeimmät päivät samalla viikolla. Tulevaisuudessa, kun Madamesta tulee vanha ja dementia iskee niin kaikki tärkeät juhlat ovat lähekkäin. Gambian Itsenäisyyspäivästä Madam voi tarkistaa tulevan ikänsä. Musan ja Madamen Hääpäivä laitettiin tarkoituksella samalle päivälle, kun Madamen synttärit. Kumpikaan ei silloin unohdu. Madam ja Musa on myös juhlinut monia muita tärkeitä päiviä 20. Helmikuuta. Tupareita, rakennuslupia, uusia tontteja, tonttipapereiden valmistumia jne. Ja kaikkia muita mieleen painuvia juhlia. Tänä vuonna päätettiin panostaa ensin kummatkin itseemme. Madam meni manikyriin salonkiin. Musa toteutti harmaiden värjäyksen itse kotona. Aperitiiviksi nautittiin kotona ensin Champagne. Samppanja oli Musalle ensimmäinen kerta ja tykäisty niin, et illemmallakin kysyi onko meillä vielä lisää samppanjaa? Madame oli onnistuneesti valinnut Musalle sopivan mauan. Alkoholittomia kuplaj