Madam kansainvälisesti

Madam vältteli taas siivoamista Lauantaina. Madam hyppäsi TukTukiin jossa oli jo valmiiksi matkustaja Quinea Bissausta. Loppumatkan Madam pääsikin vanhemman Gambialaisen miehen kyydissä hänen katumaasturissa. Mies oli tullut viettämään Gambiaan Tobaski juhlaa. Asui 13. vuotta Norjassa ja käynyt myös 2 kertaa Helsingissä. Lopulta Madam oli Kotussa kivassa perhetapahtumassa Britannian Kansaivälisellä Koululla.
Koulu oli kolme kerroksinen. Alakerrassa löytyivät erilaiset luokat eri toiminnoille. Taideluokka, IT luokka, Fysiikan labraluokka, toimisto ja vessat. Varsinaiset luokkahuoneet olivat kahdessa ylimmässä kerroksessa. Tapahtumassa oli myynnissä ruokaa ja valtava määrä erilaisia herkkuja eri maista. Madam söi Korealaista kanaa mikä oli älyttömän hyvää ja kuunteli Nigerialaisen DJ tarjoamaa musiikkia.
Erilaisia virtuaali pelejä olisi päässyt kokeileen tai puttausta Golf viheriöllä oikeilla mailoilla. Madam oli enemmän kiinnostunut taimimyynnistä, mut rosmariinit oli jo loppunut kokonaan. Jäljellä oli mansikan taimia ja papaijaa.Koulun oppilaista osa oli pukeutunut oman maansa Juhla asuihin. Oppilaita oli Gambiasta, Libanonista,, Japanista, Koreasta, Kuubasta, Enkuista, Tanskasta, Nigeriasta, Espanjasta. Madam ei edes kaikkia maita muista. Koulusta välittyi oppilaiden ja opettajien kesken hyvä henki. Madamelta on usein kysytty juuri hyviä kouluja niin tätä koulua Madam voisi suositella. Juu koulu on yksityinen ja varmaankin hintavakin. Mut jo tälläisen kivan perhetapahtuman järjestäminen kertoo, et koulussa puhalletaan yhteen hiileen ja ollaan kaikki yhdessä tekemässä onnistunutta tapahtumaa. Silloin myös tavallinen kouluarkikin on onnistunutta ja kaikki huomioon ottavaa. Madamelta vielä kysyttiin koululta poistuessa olisiko vielä halunnut kokeilla pomppulinnaa, joka oli koulun ulkopuolella. Madam olisi ehdottomasti halunnut, mut toi uutta polvea odottava säihkysääri ei olisi välttämättä kestänyt.
Madam on niin tyytyväinen ostoksiinsa. Käsiveska, huonetaulut ja pieni muistikirja tärkeille asioille. Kotona odotti edelleenkin todella huono harja ja rikkalapio systeemi.
Kansainväliset TV uutiset kertoivat sotien ja nälänhädän jatkumisesta. Katsomon uutiset kertoivat, ettei Suomeen haluta ihmistä kehitysmaasta.Madam taitaakin tulla Suomeen kengän kiillottajaksi, koska Riikka Purra sanoi, ettei niitä tule Suomeen. Madam jatkaa elämää täällä kehitysmaassa kehittymässä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Madam lensi Suomeen

Madam ja nyt alkoi syksy virallisesti

Madam tarvii taas lisää varaosia