Madam ja villi yö

Madam tykkää kokeilla uusia reseptejä. Välillä arkinen ruuanlaitto ei kiinnosta yhtään silloin voi, vaikka ostaa kadulta Ebeä.
Madamen annoksen hinta on 30 senttiä. Sitä saa myös pienempiä tai suurempia annoksia. Normaalisti annos "imetään" muovipussista. Madam halusi syödä kulhosta antiikki lusikalla.
Hyvä viini kruunaa aterian. Joskus aterian voi tuunata hiukan kiinnostavammaksi ruohosipulilla ja jalopenoilla. Valmis Knorr sosekeitto.
Välillä Madam tyytyy arkiseen roseeseen. Nyt viikonloppuna Madam kokeili ensimmäistä kertaa itse valmistaa alusta saakka tortilloja. Täytteenä oli papumuhennosta chilillä ja mausteilla kokattuna.
Madam tekee näitä myös jatkossakin. Äärettömän hyviä. Ja täytteeksi voi laittaa ihan mitä vaan. Eilen illalla Madamella ei ollut edes nälkä. Mut Madam tutki silti jääkaapin sisältöä. Musa oli tuonut lauantai iltana juhlista mukanaan jälkkäri foliorasian. Sisältö oli suolaisia ja makeita herkkuja. Madam nappasi nakkipiilon ja asettui tyynyjen sekaan sohvalle leffaa katsomaan. Oudon makuinen nakkipiilo. Ei hyvä, ei paha ja taikinassa oli sokeria! Vartin päästä Madam tunsi valtavan kouraisun vatsassaan ja sit tulikin jo kiire Madamelle. Musa tuli kotiin ja kysyi? Madam mitä on tapahtunut? Söin nakkipiilon. Madam siirtyi yläkertaan ja koko yö meni ihan villiksi. Välillä Madam makasi vessan lattialla. Välillä Madam makasi vuoteessa ihan rullalla peiton alla. Madam ei tiennyt pitäisikö laittaa sormet kurkkuun vai pidättää hengitystä. Aamukin valkeni ja Musalle soitettiin, et potilas pitäisi viedä sairaalaan. Musa kysyi pärjäätkö Madam? Madam nosti peukun merkiksi. Huomenna olo olisi varmasti jo parempi näin Madam ajatteli. Keskiviikkona ja torstaina olisi paastopäivät ja sit saisi herkkuja taas yöllä. Madam oli jo luvannut Musalle, et paastoisi jos saa hyvää salaattia ja lihaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Madamen paluu Suomeen

Madam ja syksy Suomessa

Madam Serrekundassa