Madam piirrä talonmiehelle talo

Madam arvasi oikein viereinen koulu ei ollut auki tänään eilisen vapaa päivän vuoksi. Pilvinen, painostava ilma jatkuu myös edelleen. Sen verran hämärää sisälläkin, et Musakin käyttää lukulaseja.
Koirat saavat aina ensin aamiaisen. Max syö sisällä ulko oven edessä. Oliwer syö ulkona. Näin säilyy koirilla sopu. Madam näki leivän hakumatkalla pahan läheltä piti tilanteen. Noin setsemänvuoden ikäinen tyttö putosi moottoripyörän kyydistä ja hänen huivinsa kietoutui eturenkaan ympärille ja tyttö kietoutui huivin mukana. Onneksi huivi oli trikoota ja tyttö ei kuristunut. Tämä siis tapahtui risteyksessä aamuruuhkassa. Kioskin myyjän nopea reaktio tytön pelastamiseksi tukehtumiselta oli todella hyvä työ ja kaikki siis tapahtui muutamassa sekunnissa. Autoja tuli risteyksen kaikista neljästä suunnasta.
Madam piirrä talonmiehelle talo. Madam ei kerinnyt eilen piirtään ja Madamella ei oikein ollut tänäänkään innostusta.
Madam halusi vain keskittyä kookoksen syömiseen. Pitkästä aikaa Madam, jopa joi kookosveden ensin. Banaaneille, kaktuksille, ruohosipuleille ja valkosipuleille piti ensin antaa vettä. Valkoiset laatat piti lakaista ja sit vielä mopata. Oliwerkin tarvitsi apua. Siihen hommaan Madam haki Musan sisältä. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka ulkoroskiksen takana olisi käärme. Viime viikolla Madam löysi ulkona pienen käärmeen hukkuneena vauvojen kylpyammeeseen. Nyt Oliwer oli haistanut normaalia isomman liskon tontin nurkasta. Lisko kyyristeli poljin roskiksen takana. Onneksi Oliwer ei saanut liskoa kiinni. Madam olisi joutunut peseen puhtaat valkoiset laatat veritahroista.
Musan pyynnöstä piirrä talonmiehelle talokin valmistui Musan vihkoon vapaalla kädellä.
Musa ei muistanut valmiiden rakennusharkkojen määrää. Joten Madam säästyi harkkojen menekin laskemiselta. Katsotaan sitäkin sit myöhemmin, niin kuin puhtaaksi piirtämistäkin. Madam on kylläkin niin riippuvainen auringon paisteesta. Aurinko on Madamen latauspiste. Madam kiittää kaikkia nimppari onnitteluista. Ja muistakaa rakastaa toisianne. Kaikki voi muuttua muutamassa sekunnissa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Madamen paluu Suomeen

Madam ja osta jotain kivaa itsellesi

Madam ja syksy Suomessa