Madam ja puutarhan ihmeet

Madam käyttää usein kuvainnollista ilmaisua, et Gambia on jättisuuri kissan hiekkalaatikko. Hiekkaa siis on kaikkialla ja mitään suuria villieläimiä ei elä hiekalla. Tyypilliseen tapaan , kun ostetaan tontti niin siitä kaadetaan kaikki puut ja pensaat. Tontin pitää olla ihan puhdas. Siis pelkkää hiekkaa. Käsittämätöntä on myös, et mikään kasvaisi pelkässä hiekassa. Puutarha kasvit tarvitsevat paljon muutakin, kuin pelkän auringon.
Tämä puutarha on Madamen kadulla. Puutarhuri asuu myös samalla kadulla vastapäätä puutarhaansa. Salaatti tarvitsee paljon vettä kasvaakseen. Siemenestä valmiiksi keräksi menee aikaa 3 kuukautta. Salaattia käytetään eniten juuri Ramadan aikana.
Gambiassa kasvatetaan punasipulia. Sipulin varret käytetään myös jossain määrin.
Puutarhuri työskentelee joka päivä 4-10 tuntia päivässä. Kastelu, kitkeminen, tuholaisten torjuminen, istuttaminen, idättäminen. Siinä vain osa päivän töistä. Madamen kadun pahin puutarhan vihollinen on apinat. Isot apina perheet tulevat puutarhoihin ja voivat tuhota hetkessä koko puutarhan.
Apinat tulevat hakemaan ruokaa läheiseltä apinapuistosta. Niiden elinolosuhteita on pienennetty useaan kertaa viimeisten vuosien aikana. Valtio on myynyt maita hotelleille, konferenssi keskukselle ja nyt viimeksi suurlähetystöille. Apinoiden pitäisi viihtyä pienellä alueella ja syödä vain turistien niille ostamia pähkinöitä. Koko apinapuisto pitäisi lopettaa ja siirtää Abukon luonnonsuojelualueelle jossa olisi tilaa. Tietenkin Abukon luonnonpuiston johtamista ja eläinten hoitamista pitäisi myös uudistaa.
Puutarhan hoito ei siis ole mikään kiva pieni harrastus parvekkeella. Silloin, kun siitä pitää saada perheelle ruoka ja elanto. Madam kunnioittaa täällä ihmisiä, jotka tekevät tätä rankkaa työtä täällä rakkaudella.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Madamen paluu Suomeen

Madam ja syksy Suomessa

Madam Serrekundassa