Madam lentää taas

Välillä tarvitsee lähteä, et voi palata takaisin kotiin Gambiaan. Ennen kentälle menoa Madam vietiin vielä kyläpaikkaan. Siellä tarjoiltiin päivällinen ensin vuohille, kanalle ja pässille.
Gambian kenttää korjattiin kaksi vuotta. Mitä saatiin aikaseksi? Yksi uusi poliisi kioski missä otetaan yksi sormenjälki ja kasvokuva. Lähtöhalliin saatiin uusi baaritiski. Sähkötkin menivät pois kolme kertaa. Hetken Madame oli pimeässä lentokentällä muitten lähtevien matkustajien kanssa. Kentän korjaus maksoi monia satoja miljoonia dalaseja. Kentällä maskeja ei enään tarvinnut. Madam lensi Senegalin kautta Belgiaan. Koneessa tuli hyviä leffoja ja maskia ei tarvinnut. Saksan kentällä Madam juoksi maski kasvoilla, kun lähtöportti oli vaihtunut. Koneessa Suomeen asti piti maskia pitää. Helsinki Vantaan kentällä Madam kiiruhti matkalaukun renkaat ulvoen töihin.
Madam on ollut Suomessa vajaat kaksi viikkoa. Madam on tehnyt töitä urakalla jo kahden kuukauden työtunnit.
Madamen työkalenteri tarvitsisi lisää tunteja vuorokauteen. Kahdeksan uutta lentolippua on jo Madamen sähköpostissa odottomassa.
Madam lensi Eurooppaan ja Suomeen tekemään lisää raksarahaa. Madam kävi jo myös ärrällä laittamassa anomukset Eurojackpotista ja Lotosta. Gambiassahan Lottopelin pelaaminen lopetettiin, kun joku Nigerilainen kavalsi Gambian Lottopelin rahat ja hävisi tuhkatuuleen.
Nautitaan vielä loppukesästä ja odotetaan puutarhan antimia.
Madam on kerinnyt jo syömään herkkuja kaksin käsin.
Madam jo kaipaa Gambialaista riisiä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Madamen paluu Suomeen

Madam ja osta jotain kivaa itsellesi

Madam ja syksy Suomessa