Madam ja laatuaikaa melkein kahdestaan

Eilen mentiin jo toista kertaa tänä vuonna rannalle. En vieläkään uinut. Ehkä sitten kolmannella kerralla jo uisinkin. Kovin hiljaista oli aamupäivästä rannalla. Oikeastaan vain turisteja. Sunnuntai iltapäivisin rannalle saapuu myös paljon paikallisia. Pelaavat jalkapalloa ja käyvät näyttäytymässä. Myös perheitäkin näkyy Sunnuntai iltapäivisin kaupunkien rannoilla.
Uusi viikko vierähti käyntiin ja arki rullaa taas omalla painollaan. Ruukku puutarha ja banaanit tarvitsevat huolenpitoa. Tietysti myös kaikenlaista siivoamista löytyisi jatkuvasti. Sitä kylläkin välttelen erittäin sujuvasti. Hiekkapölyn vuoksi pölyt pitäisi pyyhkiä päivittäin ja lattiat lakaista ainakin. Madam valmisti vain hyvän brunssin ja pesi koneellisen valkoisia pyykkejä.
Naapureiden pyykit kuivuvat kuralätäkön päällä. Sateita ei ole nyt ollut kahteen päivään, mut kuuma, kostea ilma todellakin on. Meidän pyykit kuivuvat toisen kerroksen parvekkeella.
Vielä pitää ajella kiertoteitä paikoittaen. Varjossa täällä 38 astetta. Musa kuunteli Mandinkan kielisiä uutisia. Uutisissa kerrottiin, et vuohi oli potkaissut naista ja nyt vuohi on arestissa poliisilaitoksella. Uutisessa ei kerrottu kauanko vuohen aresti kestää poliisilaitoksella. Säätiedotuksen mukaan hautova, kostea ilma jatkuisi koko viikon ilman sateita.
Nautitaan alkavasta kesästä ja toisistamme. Suomen Jääkiekko joukkuelle onnittelut Maailmanmestaruudesta!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Madamen paluu Suomeen

Madam ja syksy Suomessa

Madam ja osta jotain kivaa itsellesi