Aina ei voi onnistua!

Älä tule paha kakku! Tule hyvä kakku! Aina ei voi onnistua täytyy vaan yrittää uudestaan. Onneksi tämän kakun pystyi pelastamaan. Leikkasin vain kaiken palaneen pois päältä. Kookos- pähkinäkakku oli hyvää. Elämässä kaikki ei ole noin helppoa. Me tuulessa heilutaan ja taivutaan. Välillä kompastutaan ja kaadutaan. Periksi ei anneta. Mennään eteenpäin määrätietoisesti. Unelmat on tehty toteutettaviksi. Paljon vaatii töitä ja suunnittelua. Uskon kuitenkin vakaasti, että onnistuu. Madam tarvitsee voimabiisiä, voimauttavaa lukemista, herkkuja. Nyt myös erilaisista tuoksuista on tullut hyvinkin tärkeitä.
Gambiassa on yksi kylä, joka saa minut voimaantumaan. Kartong etelässä, Senegalin rajan tuntumassa. Kylä on eheyttänyt minut ja antanut voimaa. Samalla se on selkeyttänyt ja antanut rauhaa. Tavallaan kylä on pelastanut minut. Gambian vahva yhteisöllisyys joskus kuristaa minua. Tulenhan Suomesta, erittäin itsenäisenä naisena. Tarvitsen tilaa hengittää ja olla välillä yksin. Olen myös edelleen hyvin reviiri tietoinen. Nyt on maata jolla hengittää ja suuria unelmia joihin tarttua. Rakennuspiirrustuksetkin on jo valmiina. Eteenpäin sanoi Madam puskassa!
Ennen, kun saa unelmatalon puskaan niin pitää saada paritaloon katto, ikkunat ja sähkö. Ehkä hiukan muutakin. Onneksi on sata työpaikkaa Suomessa jossa voi ahertaa innostuneena kohti suuri unelmiaan. Vielä ei kuitenkaan ole aika lentää Eurooppaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Madamen paluu Suomeen

Madam ja osta jotain kivaa itsellesi

Madam ja syksy Suomessa